4PLAY CASTING
Tarjoamme siis mielenkiintoisia työmahdollisuuksia aikuisviihteen parissa. Oletpa kiinnostunut mallin tai näyttelijän urasta - tai vain yhdestä jutusta - ota ihmeessä yhteyttä. Maksamme miehille ja naisille yhtä paljon mikä myös on ennenkuulumatonta pornobisneksessä. Korvauksemme saattavat tuntua korkeilta muihin verrattuna mutta itse asiassa seuraamme vakiintunutta eurooppalaista hintatasoa korvauksissamme. Ethän halua että sinulle maksetaan näyttelijäntyöstäsi vähemmän kuin jollekin tsekkiläiselle vasta-alkajalle?
Videotuotanto on kuitenkin vain osa toimintaamme. Jotta video myisi hyvin ja kattaisi kustannuksensa, näyttelijöiden tulee olla tunnettuja. Perinteiset miestenlehdet auttavat tekemään uudet kyvyt tunnetuiksi. Kun faneja alkaa olla riittävästi ja ura on lähtenyt hyvin lentoon, lisätienestejä voi alkaa saada esimerkiksi erilaisista mobiilipalveluista tai vaikkapa omasta fan clubista. Meitä siis kiinnostaa kokonaisuus, ei vain yksi yksittäinen video. Tämä on alallamme uutta. Vaikka emme olekaan varsinaisia managereja, pystymme silti tekemään paljon urasi eteen.
Kun harkitset ensimmäisiä kuvaussessioitasi sinun on hyvä tietää alan pelisäännöistä. Tutustu rauhassa esimerkiksi tekijänoikeuslakiin jotta myöhemmin ei tule yllätyksiä. Lyhyesti sanottuna tekijänoikeuslaki säätää ne pelisäännöt, joiden pohjalta oikeus päättää kuvien ja videoiden käytöstä määräytyy. Suomeksi sanottuna siis laki määrää, että oikeus päättää kuvien käytöstä ja korvauksesta on valokuvaajalla. Jotta sinulla mallina tai näyttelijänä olisi oikeus osuuteesi, sinulla pitää olla allekirjoitettuna mallisopimus. Tämän rinnalla etenkin kansainvälisissä tuotannoissa käytetään nk. Model Release Formia, jossa lyhyesti malli vakuuttaa ymmärtäneensä oikeutensa ja pidättyvänsä myöhemmistä kanteista esimerkiksi kuvia julkaisseita lehtiä vastaan. Release Form on etenkin amerikkalaisten kustantajien vaatimus mallisopimuksen lisäksi. Tämä johtuu siitä, että vaikka tekijänoikeuslaki on yksiselitteinen, pornossa yksilön intimiteettisuoja voi mennä tämän yli ja seurauksena on ainakin sotkuinen riita. Siksi kustantajat eivät halua ottaa riskiä, että malli joskus tulisi toisiin ajatuksiin ja haluaisi alkaa vetää kuviaan markkinoilta pois. Tutustu esimerkkiin sekä mallisopimuksesta että release formista. Muista aina hoitaa sopimusasiat kuntoon ennenkuin kuvaukset aloitetaan. Esimerkiksi release formin allekirjoittamisesta kieltäytyminen tilanteessa jossa tuottaja on jo satsannut satoja euroja meikkaukseen ja kuvausjärjestelyihin ei tee hyvää maineellesi.
Lisätietoa tekijänoikeudesta löydät tekijänoikeuksia valvovan Kuvasto Ry:n sivuilta
Kysy rohkeasti lisää.
Yhteystiedot: casting@4play-productions.com